Wednesday, November 6, 2013

Elämä on ihmeellinen matka.

Samalla kun mä luulen tietäväni mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, mä tajuan, että mun matkalle voi tulla mutkia jo ennen kun se kunnolla alkaakaan ja siihen se koko matkan suunnittelu sitten tyssääkin. Alan ajattelemaan, että suunnitelmia voi olla, niitä voi kutsua mahdollisuuksiksi. Sellaisiksi, jotka saattaa tapahtua, mutta joiden ei ole pakko tapahtua ja jotka ei välttämättä tapahdu, koska kaikki asiat vaikuttaa kaikkeen ja mitä tahansa voi sattua koska tahansa. Sellasia ne lait on, luonnon lait, ja Newtonin lait, ja ties keiden kaikkien heppujen lait, joiden olemassaolosta kukaan ei tietäis, ellei joku niitä ois joskus keksiny ja kertonu eteenpäin kummin kaimoille ja niiden kavereille. 

Sen verran mä olen kuitenkin tässä elämässä oppinut, että oikeastikin mitä tahansa voi sattua tai olla sattumatta, mutta silti lopulta se lopputulos on oikea. Jos ei sun kannalta, niin edes jonkun kannalta. Se saattaa vainota sua pitkään tapahtuneen jälkeen, ehkä jopa liianki pitkään tai jopa koko loppuelämäs, tai sitten se katoaa kuin taikaiskusta ilman mitään odotuksia tai ilmoitusta. Se saattaa myös ensin kadota ja sitten ilmestyä takaisin, joko samanlaisena tai erilaisena kuin se oli ennen.



Mä oikeasti tarkoitan sitä, että on ihan hyvä, että maailmassa sattuu ja tapahtuu asioita, sekä hyviä että huonoja, koska niistä oppii ja ne värittää muuten niin tylsää elämää. Ihminen syntyy, tekee normaaleja rutiinimuotoisia asioita, kuten syö, juo ja nukkuu. Ihminen elää rutiinista elämäänsä, eli käy tarhassa, koulussa tai töissä. Ihminen käy kaupassa, tekee ruokaa, näkee ystäviä ja joskus kokee kuoleman - joko tuttunsa tai omansa. Synnyn ja kuoleman välillä tapahtuvan elämän ei tarvi olla rutiininomaista, jos sille jaksaa tehä jotain. Sun ei ole pakko mennä opiskelemaan silloin kun sun halutaan menevän ja sinne minne sut haluttaisiin. Voit kokeilla eri vaihtoehtoja ja olla vaikka hetken tekemättä mitään. Jos joku ala ei tunnu omalta, lopeta se ja kokeile jotain muuta. Ei sua oikeasti kukaan pakota tekemään mitään mitä et halua. Vaikka toinen sun vanhemmistas katsois sua pettyneenä sinä päivänä, kun kerrot lopettavas koulun, ei se tarkoita, että se katsois sua niin loppuelämäs. Kun sä joskus taas onnistut jossain, se katsoo sua ylpeänä.

Mun vanhemmat oli ristiriitasia mun koulunlopettamisasiassa. Äiti oli se pettynyt osapuoli ja iskä sanoi, että "kyllä minäki nuorena lopetin kauppakoulun kesken ku se ei tuntunu omalta alalta". Tavallaan tunsin pienen pistoksen sydämessä, kun mun oma äiti oli niin kovin pettynyt, mutta kuitenkin iskän mielipide sai mua rohkaistumaan. Kyllä mä vielä löydän itselleni sen oikean alan, en ehkä just nyt, mutta joku päivä. Mulla on koko elämä edessä.



Mä luulen, että mulla on kaikki hyvin niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta sitten alan ajattelemaan liikaa tai törmään ihmisiin, joita en oo nähny vähään aikaan, ja sitten kaikki kaatuu taas niskaan. Muistan kaikki virheet mitä oon tehny tässä elämässä ja alan ajattelemaan liikaa kaikkea hyvää, mitä on tapahtunu, mutta mitä ei voi enää koskaan tapahtua. Mun tän hetkisen elämän piti olla kunnossa, mutta sitten mä pilaan sen itse syytöksillä ja saan ihme kohtauksia, kun koitan olla ajattelematta, mutta sydän ajattelee silti. Alan syyttä panikoimaan tai tiedän ajattelevani erilailla kun miten pitäisi ja tunnen jälkeenpäin syyllisyyttä siitä, että en oo varma miten mun kuuluisi ajatella tai tuntea, mutta kuitenkin tiedän, että teen väärin, mutta en voi olla tekemättä muutenkaan, koska se ois vastoin mun ajatusmaailmaa ja oikeaa tunnetilaa.

Mä olen tunteiden sekamelskassa, josta haluan pois, mutta josta en voi päästä pois, ennen kun selvitän, miten todella tunnen. Jos jakaudun eri suuntiin, eri kaupunkeihin eri ihmisten luo, mistä voin tietää, minne mun pitää kulkea? Jos oikeasti jokaisesta tienhaarasta paitsi yhdestä löytyy umpikuja, mistä tiedän, mikä on oikea, kun en voi käydä jokaisessa kokeilemassa, ilman, että toinen haara umpeutuisi sillä aikaa? Mun pitäis seurata sydäntäni, mutta se johdattaa mua usein väärään paikkaan ja palaan aina takaisin juurilleni. Oon tällä hetkellä menossa jossain määrin oikeeseen suuntaan, mutta sitä en tiedä, onko se oikea. Aika sen kertoo. Mutta jos se on väärä, saattaa oikea olla siihen mennessä entinen oikea. 


2 comments:

  1. Tää oli hyvä postaus, ajattelen tosi monista sanomistasi asioista samalla tavalla. Minä ite tykkään epävarmuudesta, ei mua pelota mihin suuntaan menenkään elämässä, kyllä kaikki loppujen lopuks järjestyy. Joskus turhauttaa kun tuntuu että palaa aina vaan samaan kohtaan mistä on lähteny, mutta loppujen lopuks et ite kuitenkaan oo se sama ihminen joka on lähteny siitä samasta paikasta, kiertotiet ja umpikujatki on opettaneet sulle jotain.

    Sun blogilla on ihana nimi :--D jäin seuraamaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aina välillä tulee yöllä tällasia kirjotusinspiraatioita... :D Totta puhut. :)

      Kiitos! (:

      Delete